Jokapäiväinen japanilainen

Helmikuu

Viime aikoina on ollut paljon lomapäiviä, osittain esimerkiksi sen takia, että yhdeksäsluokkalaiset tulevat lukioihin tekemään pääsykokeita. Koepäiviä on paljon ja osa kokeista tehtiin kun mekin olimme koululla - silloin erästä portaikkoa ei saanut käyttää olleenkaan, etteivät kokeiden tekijät häiriintyisi. Pariin kertaan siivosimme koko koulun ennen seuraavan päivän kokeita. 

Japanissa uusi kouluvuosi alkaa siis maaliskuussa ja näin ollen minustakin tulee pian toisen vuoden opiskelija. Japanilaisissa kouluissa, jostain ihmeen syystä, luokat jaetaan uudelleen, mutta koska minä olen kansainvälisen kurssin oppilas, meidän ryhmä pysyy onneksi kasassa. Toinen hyvä puoli kurssissa on se, että voimme valita olla opiskelematta ollenkaan matikkaa enää toisen vuoden jälkeen. Sori matikanope, kyllä mä niihin ylppäreihin luen sitten ajallaan, mutta en nyt.

Itse uusi vuosi oli odotettuun tapaan Suomeen verrattuna hyvin erilainen. Se kesti kolmisen päivää ja kävimme muun muassa pyhätöllä sukulaisten kanssa sekä söimme upean lounaan, jonka isoäiti oli valmistanut. Hänellä on oma ravintola ja näin ollen homma hanskassa. Uuteen vuoteen kuuluu vaikka mitä perinteitä, joista osan esittelen kuvaosiossa. Se mikä minut yllätti, oli että raketit eivät täällä kuulu uuteen vuoteen ja itse vuoden vaihtuminen oli hyvin hiljainen. Me istuimme autossa ja joku yhtäkkiä sanoi, että "no nyt se vaihtui!". 

Mitä kuuluu host-perheeseeni? En tiedä - enää. Vaihdoin nimittäin jo seuraavaan. Alun perin minun piti vaihtaa vasta maaliskuussa, mutta ongelmat eivät loppuneet, enkä enää kuukauden taistelun jälkeen uskonut niin käyvänkään. Voin rehellisesti sanoa tehneeni kaikkeni ja tällä kertaa se ei ollut tarpeeksi.

Uusi perheeni, johon vaihdoin tammikuun alussa, on samalla luokkalaiseni perhe. Hän on yksi parhaimmista ystävistäni koulusta, joten muutin luottavaisin mielin. Silti aikaisemmat ongelmat olivat tuoreessa muistissa, enkä voinut olla hermoilematta turhia. Onneksi sille ei ollut tarvetta. Nyt olen asunut perheessä jo yli kuukauden ja tiedän tehneeni oikean valinnan.

Puhuin sillon ongelmistani lukuisten muiden vaihtarien kanssa ja monilla oli samanlaisia kokemuksia. Lähes kaikki sanoivat, että kyllä kannattaa vaihtaa ja itse olin se, joka vetkuutteli. En olisi halunnut uskoa, että minä en tulisi toimeen jonkun perheen kanssa, mutta näin se vain oli. Jos joku vaihtari lukee tätä, niin suosittelen pyytämään uutta perhettä jos siltä tuntuu. Me emme lähteneet toiselle puolelle maailmaa vain päätyäksemme perheongelmien keskelle, emmehän?

Uudessa perheessäni olen lähes vaihdon loppuun asti. Toukokuussa vaihdan vielä kerran takaisin ensimmäiseen perheeseeni, joka jää myös viimeiseksi. Nykyinen perheeni on todella mukava. Talo on iso, asun vanhempien, siskon ja isoveljen kanssa, eikä mitään ongelmia ole ollut. Päinvastoin minusta tuntuu, että ainakin nyt tiedän mitä asioita kannattaa varoa ja miten voin ehkäistä ongelmia syntymästä. Lisäksi - luonnollisesti - japanin taitoni ovat kehittyneet paljon ja nykyään perheen tai kenen tahansa kanssa kommunikointi on melko vaivatonta. Samasta syystä olen pystynyt syventämään kaverisuhteitani koulukavereihin ja sen on tuntunut ihanalta.

Kävin pari viikkoa sitten Osakassa ja viime viikolla Isessä. On tosi mukavaa nähdä muitakin kaupunkeja ja seura päiväretkillä on ollut mitä parasta. Aikaisemmin olisin kauheasti halunnut käydä myös Tokiossa. Vaikka olen ollut siellä ennenkin, neljä vuotta sitten, niin halusin käydä tapaamassa ystävääni, joka oli viime vuonna vaihto-oppilaana Suomessa. En voi noin vain lähteä Tokioon, sillä toiseen prefektuuriin matkaaminen vaatii host-perheen tai muun luotettavan aikuisen mukaan. En tiedä, pääsenkö vielä käymään siellä, mutta onneksi tämä ystäväni onkin tulossa Nagoyaan. Näin muuten minusta tuntuu, että olen saanut nähdä vaikka mitä ja jos koko loppu vaihtoni olisi vain rauhallista elämää Nagoyassa, niin en valittaisi.

On outoa, miten täysin vieraista asioista on tullut osa arkipäivää. Vielä oudompaa on palata takaisin kotiin ja jättää ne taakse. Koko vaihto tietysti on osa tätä kuviota, mutta puhun nyt paljon pienemmistä asioista. Esimerkiksi kylvyt, joita japanilaiset ottavat joka ilta. Tai riisi joka aterialla. Suomessa en oikeastaan edes tykännyt riisistä, mutta täällä se on taivaallista ja kaavailin jo oman riisikeittimen ostamista. 

Sitten on kumartelu. Voi luoja en tiedä miten siitä enää pääsen eroon. Se on kauhean kätevä tapa kommunikoida missä hyvänsä tilanteessa. Sillä voi kiittää, pahoitella, tervehtiä, hyvästellä, pyytää jotain, antaa jotain ja paljon muuta. Melkein jopa toivoisin, että se olisi käytössä myös länsimaissa.

Sitten on myös asioita, joihin en vieläkään ole tottunut. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että  ne ovat Suomessa niin juurtuneet minuun tai että en edes halua tottua niihin. Esimerkiksi autojen ajosuunta. Auton kyydissä oleminen tuntuu ihan normaalilta, mutta sekaisin se menee siinä vaiheessa kun on jalan liikenteessä. Kun ylitä tietä, en vain voi olla katsomatta siihen suuntaa, mistä auton minun pääni mukaan pitäisi olla tulossa. Mutta ei hätää, katson joka tapauksessa molempiin suuntiin. Tai kun yritän nähdä, huomasiko kuski minut ja antaako hän tietä, niin katson pelkääjän paikalla istuvaa. Tästä on vaikea päästä eroon, mutta ehkä hyvä niin. Kun palattuani hyppään taas auton rattiin, on ihan kiva etten täysin ole unohtanut, miten päin asiat ovat.

Toinen asia, mihin on vaikea tottua, on anteeksi pyytely. Tietysti pyydän anteeksi silloin, kun kuuluukiin pyytää, mutta sitten on sellaisia tilanteita, joissa sanoisin mieluummin kiitos. Kun esimerkiksi joku antaa tietä tai tekee jonkun muun palveluksen, niin olisi minusta paljon mukavampi kiittää, eikä pahoitella aiheutuneesta vaivasta. Tämä jos jokin on todella japanilaista.

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi tekstiä. Nauttikaa jälleen kuvista. Palaillaan taas parin kuun päästä.

Iida, Nagoyassa