Paljon kerrottavaa ja vielä enemmän kuvia
Lokakuu
Viime postauksessani koulut eivät olleet vielä alkaneet ja nyt olen jo toista kuukautta Japanissa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa hiukan useammin, mutta tämä kenties kuvaa hyvin, kuinka kiireistä elämä viime aikoina on ollut. Positiivista on se, että pidän koko ajan liikkeellä olemisesta, mikä varmasti on pelastanut minut täydelliseltä väsymiseltä. Onneksi olen kerännyt listaa asioista, joita haluan kertoa blogissa, sillä niitähän riittää.
Koulut alkoivat syyskuun ensimmäinen päivä. Se päivä oli aika erikoinen. Ensin nukuin pommiin ja jouduin valmistautumaan hyvin nopeasti. Onneksi asukriisiä ei tullut, kun vaihtoehtona oli vain koulupuku. Sitten lähdin junalla yhdessä host-veljeni ystävän kanssa, jonka oli määrä saattaa minut bussipysäkille. Siis kuljin junalla Oozone-nimiseen paikkaan ja sieltä bussilla koululle. Tämä ystävä kuitenkin harmiksemme näytti minulle väärän pysäkin ja ehdin kulkea bussilla melko kauas, ennen kuin olin varma, että koulu ei ole siellä suunnalla. Host-äitini joutui sitten autolla hakemaan minut ja viemään koululle asti, ja olin noin tunnin myöhässä. Hieno aloitus.
Ensimmäisenä päivänä olin luonnollisesti hyvin hukassa. Ihanat luokkakaverini näyttivät minulle, minne mennä ja mitä tehdä, mutta kielimuuri oli melko paha. Japanissa aika harva oikeasti osaa puhua englantia, vaikka he opiskelevatkin sitä toden teolla. Parhaiten tutustuinkin Chiaraan, koulumme italialaiseen vaihtariin, josta on lyhyessä ajassa muodostunut minulle läheinen ystävä. Koulussa on myös vaihtarit Saksasta ja Malesiasta.
Koulusta minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa. Ensinnäkin, koulumatka on melkoinen retki. Polkupyörällä matka olisi 30 minuuttia, mutta sen sijaan kuljen ensin junalla saman matkan keskustaan päin ja sitten bussilla koululle. Matkaan menee 75 minuuttia. Kotiinpaluu on vielä upeampi: nopein reitti on ensin bussilla Kurokawalle, sieltä metrolla jälleen Oozoneen ja lopulta junalla kotiin.
Toisekseen Japanilaisten koulujen tahti on mieletön. Minä en edes tee puoliakaan niistä tehtävistä, mitä luokkalaiseni tekevät, ja olen silti ihan puhki. Liityin lentopalloklubille ja harjoituksia on viitenä päivänä viikossa. Näinä päivinä olen kahdeksalta kotona, ja jos haluan nukkua riittävän määrän, aikaa on vain illalliselle ja kylvyssä käymiselle. Milloin kotitehtäviä siis kuuluu tehdä? Kerran kun kerroin luokkakaverilleni, että olen tosi väsynyt, hän toisti saman. Siispä kysyin, kuinka monta tuntia hän oli nukkunut. Hän vastasi, että nolla - hän ei ollut nukkunut. Tehtäviä voi näemmä siis tehdä esimerkiksi öisin.
Koulussa ei muuten koko päivänä saa edes vilahtaa puhelimia. Aamulla kengät viedään laatikolle ja koko päivä jalassa pidetään sandaaleja - myös kun käydään ulkona. Aina oppitunnin alussa ja lopussa noustaan ja kumarretaan opettajalle lausuen kiitokset. Luonas, joka tuodaan kotoa, syödään luokassa, rappusissa tai ihan missä vaan haluaa. En vielä pysty seuraamaan kaikkea opetusta, joten usein opiskelen japania itsenäisesti. En viitsi nukkua tunneilla, sillä se olisi ikävää luokkalaisiani kohtaan, jotka joutuvat opiskelemaan. Tämä on hiukan ristiriitaista, sillä luokkalaiseni kyllä nukkuvat.
Liikuntatunteja ennen me tytöt menemme pukuhuoneelle ja minulla kesti melkein kuukausi tajuta, että pojat jäävät luokkaan vaihtamaan vaatteita. Kerran jäin puhumaan opettajan kanssa ja yritin visusti katsoa vain häntä silmiin, kun poikapuolinen luokkakaverini riisui vaatteitaan vieressäni. Sitten naispuolinen opettaja hoputti minua poistumaan, mutta jäi itse luokkaan. Hän tuntuu muutenkin olevan luokkalaisille äitihahmo ja heidän suhteensa on sen mukainen, mikä on mielestäni hellyttävää. Hän on nykyään sitä myös minulle.
Niin paljon muutakin on tapahtunut, ettei yksi teksti riitä ihan kaikkeen. Tapasin muun muassa Rotary-klubini ensi kertaa, eikä minulla ole sanoja kuvailemaan, kuinka upea kokous oli. Tilaisuus oli niin virallinen, etten olisi yllättynyt, vaikka itse Japanin keisari olisi liittynyt seuraan. Sitten olen käynyt reissaamassa viereisessä prefektuurissa, Gifussa, mikä on tällä hetkellä lempi paikkani Japanissa. Siellä muun muassa kävimme vuorikiipeilemässä. Tammikuussa kaupungissa on juoksukilpailu, johon aion osallistua ja siksi olen alkanut treenata juoksemista toden teolla. Lisäksi aloitin tenniksen, jota host-perheeni harrastaa. Sitä tai aiemmin mainitsemaani lentopalloa en ole koskaan aikaisemmin harrastanut, eli aluksi pallo oli aika hukassa - ja on kyllä vieläkin.
Jottei postaus nyt venyisi liikaa, jätän jälleen loput kerrottavaksi kuvien muodossa. Lisäksi olen päivitelly aika paljon kaikenlaista instagramissa, @rye-iidainjapan , joten sielläkin saa käydä vierailemassa. Katsotaan jos löydän jatkossa useammin aikaa blogille.
Iida, Nagoyassa