Viikon kuluttua turistit lähtivät kotiin, minä en

Elokuu

こんにちは！あの… Ainiin, suomeksi. Kuluneen viikon aikana olen puhunut niin paljon japania, että päätä huimaa. No, jos totta puhutaan, niin ei viikossa vielä ehdi äidinkieltä unohtaa, mutta katsotaan mitä vuosi saa aikaan. :D Tavoite kuitenkin olisi osata kaikkia kieliä täydellisesti, erityisesti japania, kun kotiinpaluun aika tulee.

Jatkan hiukan siitä, mihin viimeksi jäin: Lento Tokiosta Chubun kansainväliselle lentokentällä oli kuin pieni mäki - nousimme ylös ja turvavyövalo ehti olla poissa noin 5 minuuttia, kunnes aloimme laskeutua alas. Meitä kaikkia väsytti, mutta perille päästyä ja laukkuja odotellessa päälimmäisenä oli vain jännitys. Me nimittäin näimme laukkuhihnan luota aulaan, missä meitä odotteli iso joukko rotareita. Ensikohtaaminen oli helppo, eikä kommunikaatiossa ollut ongelmia. Me vilkutimme heille.

Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen sukelsimme lopulta ihmisjoukkoon ja tervehdimme noin kahtakymmentä ihmistä samanaikaisesti. Muutaman nimen tunnistin, suurinta osaa en. Hyvin nopeasti kadotin vaihtariystäväni, mutta tuleva perheeni oli kanssani ja heidän kanssaan minun tulikin jatkaa matkaa.

Sitten tulimme kotiin, he esittelivät minulle talon, menin kylpyyn ja lopulta nukkumaan. Täytyy sanoa, että yllätyin miten hyvin kommunikaatio sujui, vaikka minä en puhunut japania, eivätkä he englantia. Keskustelukieli oli jonkinlainen näiden kielien yhdistelmä, josta kumpikaan osapuoli ei varmaankaan saanut aluksi selvää. Minä yritin parhaani mukaan japania ja he satunnaisia sanoja englanniksi. Silti ymmärsin ainakin pääasiat. 

En voisi olla enempää kiitollinen perheestäni. He ovat hauskoja, kilttejä, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea, he eivät puhu englantia, joten olen vapaaehtoisesti pakotettu oppimaan japania. Heillä on ääretön kärsivällisyys minun japanin puhumisyrityksilleni. Olen aidosti nauttinut joka päivästä heidän kanssaan ja heidän kotinsa tuntuu nyt myös minun kodiltani. Kumpa voisin kertoa sen heille, mutta minun pitää vielä kartuttaa sanavarastoani sitä varten.

Toistaiseksi en ole potenut koti-ikävää. Kaipasin Suomea ensimmäisen kerran kunnolla, kun perheeni soitti Suomen kansallislaulun, mutta muuten täällä on ollut niin mukavaa, etten juuri nyt haluaisi olla muualla. Uskon, että jos asiat olisivat huonommin, koti-ikäväkin olisi kovempi. 

Ainoa harmitus, mitä tähän asti on ollut, oli kun haimme minun puhelimeeni japanilaisen sim-kortin. Kaupassa ollessamme kävin vessassa ja palatessani sim-kortti oli jo vaihdettu. Kielimuurin takia olin luullut, että uutta sim-korttia ei olisi edes tulossa, vaan saisin vuoden ajaksi käyttööni toisen puhelimeen. Uusi sim-kortti toimi hyvin, mutta kotona tajusin, etten ollut saanut suomalaista simmiä takaisin. Asiaa selvitellessämme olin stressaantunut. Pienistä ongelmista kasvaa helposti suurempia, kun on vieraassa ympäristössä.

Lopulta selvisi, että myyjä oli väärinymmärryksestä katkaissut kortin ja heittänyt roskiin. Luulin, että se oli maailmanloppu, mutta kävi ilmi, että uusi sim-kortti oli halpa, eikä käytännössä mikään muuttuisi. Helpotus purkautui nauruna, joka yltyi kun tajusin, että japanilaisen simmin myötä puhelimeni pitää aina äänen, kun ottaa kuvan. Tämä johtuu salakuvausongelmasta Japanissa. Minulla ei ole salakuvausongelmaa, joten ääni on minusta hauska lisä puhelimeen.

Näin muuten olen sopeutunut Japaniin hyvin. Japanilaiset tavat ja perheeni usein toistamat sanonnat tarttuvat minuunkin ja nykyään kumartelen jopa yksin huoneessani. Ovenkarmi on nimittäin matala. Olen myös oppinut nauttimaan jokailtaisista kylvyistä, lämpimästä ilmasta ja jopa vessoista, jotka joko vetävät itsensä ja pesevät takapuolesi samalla tai ovat vain ulosteaukko lattiassa.

Ruokaan ei ole tarvinnut tottua. Pidin siitä jo ennen tuloani. Tai no, kyllähän se on erilaista, kun aamupala ei olekaan joka päivä leipää, vaan esimerkiksi hedelmiä, salaattia, nakkeja ja japanilaista puuroa, joka muistuttaa keitettyä riisiä, josta ei ole kaadettu vettä pois. Puuro voi myös sisältää raakaa kananmunaa tai siihen voi lisätä erikoisen japanilaisen säilykehedelmän, jonka nähdessäni luulin myös olleen nakki. 

Lopuksi haluaisin kertoa orientaatioleiristä, joka loppui eilen (ja alkoi edellispäivänä). Tapasin muut Nagoyaan tulleet vaihtarit, Rotexit, eli aikaisempien vuosien vaihtarit, sekä ensi vuonna Japanista lähtevät vaihtarit. Leirillä tutustuin upeisiin ihmisiin ja teimme vaikka mitä, joten tyydyn esittelemään kokemuksen kuvien muodossa, jottei tekstistä tulisi liian pitkä. Leiri tiivistettynä: sain paljon uusia pinssejä takkiini.

Koulut täällä alkavat ensi viikolla. Kirjoittelen taas silloin.

Iida, Nagoyassa (tai virallisesti Kasugaissa)